Värinää

Erja Unkari

Kuva: Laura Oja

Olen soittanut viulua 6-vuotiaasta lähtien, ja 8-vuotiaana pääsin silloisen Helsingin maalaiskunnan musiikkiopiston orkesteriin. Siitä alkoi elämän kestävä rakkaus: orkesterisoitto. Suunniteltu lääkärinurakin vaihtui koulun jälkeen sijaisuuteen ensin Kansallisoopperassa ja sitten RSO:ssa, josta v 1981 sain 1-viulistin vakanssin. Tieni muusikoksi kulki orkesterikokemuksen kautta, ja näin pienen soittajatytön unelma toteutui!

Mistään niin hienosta kuin Värinää-taideviikoista en osannut lapsena edes haaveilla. Olen ollut mukana perustamassa Värinää-festivaalia, ja se on vienyt sydämeni!

Muita minulle tärkeitä asioita ovat jo laajaksi kasvanut perheemme (uusin jäsen marraskuussa 2017 syntynyt pojanpoikamme Elmo Armas), ystävät, kirjat, puutarha, käsityöt ja suklaa.